torstai, 14. kesäkuu 2018

Keskiviikosta

Proteiinipirtelöön mansikan makua, maitoa, banaania ja maitorahkaa siinä aamun ja päivällisen pläjäys! Lounaaksi broiler wokia, olin lisännyt vokkiin nuudeleita hämätäkseni ukkoa joka ei halua syödä pelkkiä kasviksia.

Vesikin on ruvennut maistumaan, ei viellä tarpeeksi noin 1,3 litraa no puolethan siinä jo on. Portaissa kipitin kaksi kerosta, tosin allaspäin, mutta liikuin kuitenkin!

keskiviikko, 13. kesäkuu 2018

Minä kaksivuotta sitten

Kaksi vuotta sitten valokuvaamossa otettu kuva johon en ole yhtään tyytyväinen

keskiviikko, 13. kesäkuu 2018

Tiistai takana!

Aamupalana Herbalifen trooppinen hedelmä proteiini pirtelö rasvattomaan maitoon ja hedelmänä Bona persikkasosetta, hyvää oli. Vettä, vettä, vettä minun pitäisi oppia juomaan, mites se voikin olla niin vaikeaa!

Lounaana oli kasleria riisin ja uuni kasvisten kera, salaatti unohtui parvekkeelle.

Pitihän sitä tietenkin välipalava ottaa herkkua, kaksi hapankorppua ilman levitettä mutta päälle sinihomejuustoa ja suolakurkkua! Toinen lipsahdus tuli kokouskahvin kanssa, peräti kaksi Jaffakeksiä.

Iltapalalle pirtelöä, jonka valmistin jo aamulla.

Valmis  smoothie jääkääpissa on pelastukseni mielitekojen hillitsemiseen, toki jotakin todella suolaista pitää myös löytyä.

tiistai, 12. kesäkuu 2018

Herbalife avuksi!

Healthy_traning
 
TASAPAINOINEN RAVITSEMUS – HERBALIFEN AVULLA
Herbalifen tasapainoiseen ravitsemukseen ei kuulu kalorien laskeminen. Sinun ei myöskään tarvitse luopua lempiruoistasi tai jättää pois tiettyjä ruoka-aineryhmiä, kuten esimerkiksi hiilihydraatitonta ruokavaliota noudatettaessa. Olipa tavoitteesi sitten mikä tahansa, toivomme sinun tulevan paremmaksi ja onnelliseksi versioksi itsestäsi ja saavuttavan ansaitsemasi ulkonäön ja hyvinvoinnin. Miten tämä toteutetaan? Saavutat tavoitteesi tasapainoisen ja sinua varten räätälöidyn ravitsemuksen avulla, joka tukee hyviä ja aktiivisia elämäntapoja.

Sinun on myös tärkeää saada päivittäin tarvitsemasi määrä makroravintoaineita eli proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja ja mikroravintoaineita (vitamiinit ja kivennäisaineet), liikkua säännöllisesti ja nauttia riittävästi nestettä. Kun saat nämä ravintoaineet oikeanlaisista ruoka-aineista ja tieteellisesti kehitetyistä tuotteista, kehosi saa tarvitsemaansa polttoainetta. Tästä voi olla sinulle enemmän hyötyä kuin uskotkaan. Hyvä ravitsemus voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitepainosi ja ylläpitää normaalia ruoansulatusta, nivelten terveyttä ja normaalia aivotoimintaa.
GlobalFI
 
 

LAATUTUOTTEIDEN KEHITTÄJÄT

Tasapainoinen ravitsemus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä voi olla vaikea toteuttaa. Tutkijatiimimme on käyttänyt 35 vuotta korkealaatuisten, maukkaiden ja energiarajoitettujen Herbalife-tuotteiden kehittämiseen, jotta sinun olisi helpompi syödä tasapainoisemmin. Kaikki Herbalifen Ravitsemusneuvottelukunnan (NAB) jäsenet ovat alansa johtavia asiantuntijoita aina lääketieteen Nobel-palkinnon saajasta Yhdysvaltain lääke- ja ruokaturvallisuusviraston (FDA) aikaisempaan johtajaan**. Ravitsemusneuvottelukuntamme jäsenet ovat yhdistäneet asiantuntemuksensa, jotta tuotteemme perustuisivat tieteelliseen kirjallisuuteen ja kliinisiin tutkimuksiin. Tällöin sinä voit luottaa tuotteisiimme.
HealthyLive
 

tiistai, 12. kesäkuu 2018

Päivän aloitus

Aamiaiseksi proteiini pirtelöä, vettä ja kupillinen kähvia! Nyt kauppaan kasvis ja marja ostoksille, kalaa tai kanaa lisukkeeksi. Mahtaakohan olla jo kunnollisia uusia perunoita, ukko parka tarvitsee perunaa ruuaksi. Korvikkeeksi käy kaupan kermaperunatkin, lusikallinen kerrallaan riittää hänelle.